Tässä tahdikkuus on yhtä kuin hienotunteisuutta. Nyt on niin, että rihkaman suurimpiin arvoihin kuuluu hienotunteisuus etten sanoisi sirosteleva hienotunteisuus.

 

Rihkama ilman muuta aiheuttaa elämyksiä. Se pyrkii elämyksiin.

 

Rihkama ei kuitenkaan tavoittele perimmäistä levottomuutta (jos levottomuus olisi perimmäistä).

 

Rihkama voi esittää hienotunteisuutena vaikenemisen siinä paikassa missä tulisi asettautua ihmistikkatauluksi.

 

Ihminen, jota olen nimittänyt totuudenpöljäksi on oman elämänsä vaikeuttaja. Taiteessa hän aina etsii aiheet, jotka vievät vaikeuksiin.

 

Rihkama katsoo sivuilleen, se mitä nimitän taiteeksi ei.

 

Tosin käsitän rihkaman ja taiteen erottelun erittäin vaikeaksi aikakaudessa mikä on annettu itselle elettäväksi.

 

Mutta elämme suurta murrosvaihetta ja tämän hetken rihkama tullaan ikään kuin vyörynä käsittämään 50 vuoden kuluttua.

 

Koko ajan on tajuttava, että huono on huonoa. Rihkaman pitää olla keinoineen edustavaa ja myyvää. Se ei siten ole koskaan tasotonta.

 

Täytyy olla taitava kirjoittaja, että osaa kirjoittaa romaanin, joka on täyttä rihkamaa vuonna 2022.

 

Rihkama ampuu ohi, yli, ali. Mutta aina suosion napakymppiin.

 

Rihkama ei ole velttoilua. Rihkama ei ole yhtä kuin paneutumattomuutta.

 

Rihkamaa tehdään otsa hiessä.

 

Totuudenpöljyyttä rihkama pöyristyy. Se tapahtuu tahdikkuuden nimissä.

 

Absoluuttinen huono siis jonkinlaiset roiskaisut eivät kuulu rihkaman eivätkä taiteen piiriin.

 

Hyvin usein rihkamaa sanotaan taiteeksi kuten taidettakin sanotaan taiteeksi eikä se herätä vastaväitteitä.

 

Oikeastaan on aika humoristista siinä, että maailmassa on rihkamaa.

 

Jos joku tahtomalla tahtoisi kirjoittaa esimerkiksi rihkamaisen romaanin niin hän ei välttämättä onnistu siinä. Hän on peluri, ei vilpitön.

 

Taisin eksyä aiheesta. Siinä on jotain huolestuttavaa. Nimittäin rihkama ei koskaan eksy aiheesta.