Alla tosiaan viimeisin sanomalehden mielipidekirjoitukseni. Sen alusta on huomattavissa, että kirjoittaja pohtii kirjoittamisensa ajallista kaarta. Kohdallani se alkoi ennen somemeininkiä siis 1980-luvun loppupuolella.

 

Voisi sanoa niinkin, että ennen vanhaan lehdissä sallittiin melkoista sanallista revittelyä. Olen julkaisuttanut runoja, eläinhahmojen ilmaisuja… huh.

 

Tietenkin pääpointtina sanoa kiteyttäen jokin asia. Eikä tilaa ole hirveästi.

 

Olen tyytyväinen siihen, että täälläpäin nykyisessä Ilkka-Pohjalaisessa on mielipidepalsta, jonne varmaan harvakseltaan yhä lähettelen tekstejä. Ei ole niin, että kaikki kirjoitukseni julkaistaisiin. Se julkaistaan minkä toimitus harkitsee hyväksi enkä minä siihen yritä vaikuttaa, se olisi turhaa. Kirjoittajan täytyy kestää, että kaikki ei mene läpi. Joskus näin tapahtuu myös kirjoittajan suojelua, joka kannattaa oivaltaa.

 

En tiedä kaikkia kirjoitusteni vaikutuksia tai vaikuttamattomuuksia enkä lähde menneitä vatvomaan.

 

Kirjoittamalla mielipiteen saa tietää mitä mieltä on. Ainakin kirjoittamisen hetkellä.

 

Jollain tavoin ihmettelen lyhytviestintää. Ilmeisesti joku twitter missä en ole on hyvinkin suosittu. En seuraa. Tajuan vain asian ytimen ja se on se, että viestit ovat hyvin lyhyitä. Ikään kuin tokaisuja. Ja jotkut käyttävät tokaisuihin paljon aikaansa. On syntynyt tokaisukulttuuri.

 

Tokaisukulttuuri on ymmärtääkseni toista kuin aforistiikka, jolloin pitkät ajattelut kaaret kiteytyvät sanomisen helmeksi, muutamaan sanaan.

 

Totta kai jokainen saa tehdä mitä tahtoo. Ja minä saan ihmetellä.

 

Lyhytkin sanomalehden mielipidekirjoitus on muuta kuin tokaisu. Siinä täytyy olla asian lyhyt perustelu, asian valotus.

 

Sitten omanelämän videoista. Niitähän tubesta löytyy niitäkin. Tässäkin jokainen katsokoon mitä huvittaa.

 

Olen katsonut jonkin verran ja aion katsoa. Omanelämän videoista saa kyllä pohdittavaa parhaimmillaan. Mutta sitten joskus toisto alkaa harmittaa, jos sitä ilmenee. Toiston sisältä työntyy esiin vihaamani asia, joka tiivistyy sanaan lässyttäminen.

 

Kun joku lässyttää oman elämisensä keskeltä ja oikein tuntuu nauttivan lässyttämisestään niin on oikeus mennä paremmalle kanavalle.

 

Yleensä jonkinlainen etukäteissuunnittelu ja kertomisen miettiminen ehkäisee lässyttämisen syntymistä.

 

Onnellinen ihminen lässyttää helpommin kuin se, joka on pulassa ja kärsii.