Sanomalehti Ilkka-Pohjalainen julkaisi eilen 5.12.2021 alla olevan kirjoitukseni, joka siis käsitteli päsmäröintikulttuuria. Muutama englanninkielinen nimitys tässä yhteydessä kai monille tulee mieleen mutta mielestäni päsmäröintikulttuuri olisi hyvä nimi asialle.

 

Jotenkin tuntuu, että on itsevarmoja ylimpiä päsmäreitä ja sitten ihmisiä, joissa on tervettä epäröintiä ja tarvetta lisäselvityksiin ja omiin pohdintoihin.

 

Tänään itsenäisyyspäivänä olen katsonut muutamia videoita ja onhan niissäkin ollut mukana ilmeisesti päsmäröinnin aspekteja.

 

Tässä kirjoitus:

 

Kun on mielipidekirjoittajan raskasta vapaaehtoistyötä tehnyt vuosikymmenestä toiseen niin tajuaa, että kirjoittaminen on aina heittäytymistä luettavaksi.

                      Kirjoituksia luetaan miten tahdotaan ja jos oikein ohjelmallisesti etsii syitä suuttumiseen tai loukkaantumiseen niin niitä löytyy aika helposti.

                      Tänään puhutaan painokkaasti päsmäröintikulttuurista. Sillä on muitakin nimiä mutta itselleni mainittu on kuvaava.

                      Onko päsmäröintikulttuuri vailla historiaa ja meidän päivinämme alkanut? Ei ole. Aina on päsmäröity mutta nyt somemaailma antaa siihen erityisiä ja nopeita edellytyksiä.

                      Päsmäröintikulttuurin demokraattinen vastakohta on keskustelu- ja mielipidekulttuuri. Silloin keskustellaan ja kuunnellaan eikä keskustelijoiden tarvitse ajatella samalla tavoin eikä muuttaa mielipidettään keskustelun kulussa toisen keskustelijan osoittaman uhriutuvan mielipahan takia.

                      Päsmäröinti- eli pomottelukulttuuri on pöyristelevä, syyllisiä etsivä ja syyllisiä löytäessään syyllisille armoton. Toisin sanoen tolkuton.

                      Päsmäröintikulttuurissa on oppimestareita ja paremmin tietäjiä.

                      Päsmäröintikulttuuri sisältää päsmäreiden täydellisyyden, joten sitä ei pysty nimittämään oppivaksi kulttuuriksi.

                      Kun heittäydytään kuuroutuneiksi oman ideologian julistajiksi niin eihän siinä silloin kuuntelemista tarvita.

                      Mutta totta tosiaan me tarvitsemme kaikkialla realistista keskustelu- ja neuvottelukulttuuria. Koko maan kaikilla tasoilla ja kaikissa ympyröissä. Kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, sisäpolitiikassa ja ulkopolitiikassa.