On olemassa kaksi aikakautta. Toinen alkaa ajanlaskun alusta ja päättyy vuoden 1949 loppuun. Toinen aikakausi alkaa vuonna 1950 ja se on se aika mikä parhaillaan on käynnissä.

 

Ajanlaskun alussa ihmispopulaatio oli 0,3 miljardia ja vuoteen 1950 mennessä siihen tuli lisäystä 2,2 miljardia lukemaan 2,5 miljardia.

 

Tänään ihmisiä on 7,9 miljardia. Näin kasvu vuodesta 1950 on ollut 5,4 miljardia.

 

Tarvittiin vain noin 70 vuotta tähän kasvuun.

 

On vertailtava vuosimäärää 1950 ja 70… siinä tapahtumahorisontti.

 

Aikakausi 0-1949 on minulle niin sanotusti VANHA AIKA. Tähän vanhaan aikaan mahtui kaksi maailmansotaa.

 

Raamattu kirjoitettiin vanhalla ajalla ja siinä on vanhan ajan ymmärrys, jota vanha aika nimittää Pyhäksi.

 

UUSI AIKA alkoi vuonna 1950 ja se on parhaillaan käynnissä. Tämä on ihmistsunamin aikakausi, jossa on tietysti tapahtunut myös valtavaa tieteellisteknistä kehitystä.

 

Joku toinen voi määritellä aikakaudet toisin. Tuntea aikakaudet nahoissaan toisin. Minä tunnen tällä tavalla.

 

Aina muistuttamani Pekka Kuusen Tämä ihmisen maailma julkaistiin vuonna 1982 ja se on ehdottomasti uuden ajan kirja ja totta kai Kuusi sen ymmärsi. Mutta hän kirjoitti kirjansa vanhan ajan ihmisille. Siinä tragedia.

 

Ja koko tragedia on se, että vanhan ajan ihminen vallitsee uudessa ajassa. Meillä ei ole uuden ajan ihmistä. Ilmastonmuutostakin tapaillaan vanhan ajan ihmisen oikuin ja ymmärryksin ja kielipelein.

 

Kirjallisuus ja taide on enemmän tai vähemmän vanhan ajan toimintaa. Se katsoo peruutuspeiliin, ei tuulilasiin.

 

Ei siinä mitään. Saa olla vanhan ajan kirjallisuutta ja muuta toimintaa kunhan vain tiedostetaan, että sitä tehdään uudessa ajassa, siinä ajassa mikä miltei yllättäen alkoi vuonna 1950 ja on hieman vanhempi kuin minä mutta ei paljon.

 

Peruutuspeiliin on helpompi katsoa kuin tuulilasiin vaikka peruutuspeilissä on suuria kolkkouksia ja vääryyksiä.

 

Vanhassa ajassa käytiin kaksi maailmansotaa. Kun vanha aika loppui vuoden 1949 loppuessa niin voidaan sanoa, että maailmansodat huipensivat vanhan ajan. Ne kiteyttivät sen. Antoivat ilmeen.

 

En voi sietää todellisuuspakoa. Jos todellisuus sisältää kärsimystä niin se siltikin on kohdattava. Tämä asenne on aina yksinäistänyt.

 

Uudessa ajassa on paljon epävarmuuksia, hapuiluja. Niin… jos haluamme elää aikaa mikä meille on annettu. Nimittäin uusi aika.

 

Vanhassa on viehätyksensä, viettelemisensä. Mutta uuden ajan ihmisen tehtävä ei ole tulla vanhan ajan viettelemäksi.

 

Uuden ajan ihmisen on keksittävä itsensä. Vanha aika ei siihen pysty.

 

Mikä on uuden ajan Pyhää?