Tänään itsenäisyyspäivänä on sopiva puhua sekä isänmaallisuudesta että epäisänmaallisuudesta. Nykyaikaisen demokratian on siedettävä kaikenlainen keskustelu ja ilmaisu.

 

Jos on epäisänmaallinen niin sen saa reilusti ja peittelemättä sanoa.

 

Itse olen isänmaallinen ihminen, jolla on jatkuva planetaarinen huoli siitä mitä ihmiskunnalle tapahtuu sillä kuulun tietysti myös ihmiskuntaan, jonka valtava kasvu merkitsee ihmistsunamia mistä aina muistutan.

 

Jos isänmaallinen ihminen olisi pelkästään ja röyhkimysmäisesti (siis vääristyneesti) isänmaallinen niin törmätään sellaiseen mikä ei minulle kuulu eikä kuvaa minua (eikä hyvin monia muitakaan).

 

Käsittääkseni useimmat suomalaiset ovat rauhallisesti isänmaallisia eivätkä jotenkin ahdasmielisiä öykkäreitä.

 

Ajattelin äsken hieman naurahtaen, että jos joku sanoo olevansa epäisänmaallinen niin hänellä jotenkin voisi katsoa olevan lyhyempi reitti siihen mihin me kaikki kuulumme nimittäin ihmiskuntaan.

 

Isänmaan kysymykset eivät silloin olisi estämässä planetaarisen kokonaisuuden havaitsemista. Ja juuri epäisänmaallisten ihmisten tehtävä olisikin puhua ihmistsunamista ja ilmastonmuutoksesta samassa lauseessa (kuten minä isänmaallisena teen kuuluen poikkeusyksilöihin).

 

Jos on epäisänmaallinen (esim. rajaton) niin ei pysty sanomaan olevansa ihmiskuntaan kuulumaton.

 

Jos mitätöi isänmaansa sen perinteineen niin ei ole mahdollista mitätöidä ihmiskunnan jäsenyyttä.

 

Päähavainto on tämä: suomalaiset isänmaalliset ja epäisänmaalliset ovat samanlaisia siinä, että kummallakaan ei ole yhtä lausetta, jossa mukana olisivat sekä ilmastonmuutos että väestönkasvun jättiläisilmiö mikä tänään näkyy ainutlaatuisena ja hätkähdyttävä ihmiskunnan olemassaolon taipaleella. (Ajanlaskun alusta vuoteen 1950 kasvua 2,2 miljardia - siis 1950 vuodessa - sen jälkeen noin 70 vuodessa kasvua 5,4 miljardia!)