Tämä blogi alkoi vuonna 2009. Poistoja on ollut melkoisesti, kirjoituksia kadonnut. Myös sellaisia minkä deletointi asiallisuus huomioiden oli tarpeetonta.

 

Tympeä metallinmaku suussa, kyllästyminen… mutta myös pelko ja ahdistus ovat olleet syitä poistoihin. Kuten jonkinlainen poistamisen vimma ja raivo.

 

Tahto kadota.

 

Tai tahto… mielistellä. Pyytää anteeksi.

 

*

 

Määrittelin aikanaan tyylilläni, että ihmisessä on sisänäkö ja ulkonäkö. Kummatkin.

 

Jotkut alkavat ongelmoida sisänäön ja ulkonäön ristiriitaa ja juuri siitä on kaiketi kyse hoitamattomassa transsukupuolisuudessa.

 

Mieheksi identifioitu ei identifioi itseään mieheksi vaan… naiseksi.

 

Naiseksi identifioitu ei identifioi itseään naiseksi vaan… mieheksi.

 

Se oli tosiaan silloin ennen. Tänään en juurikaan seuraa identiteettikeskusteluja, varmasti olen fossiili, mennyttä aikaa edustava. En tiedä.

 

Mutta jos joku miehen anatomiassa oleva identifioi itsensä naiseksi niin silloin hän haluaa hoidot, jotka vievät mahdollisimman täydelliseen läpimenevyyteen naisena. Näin olin tämmöisissä ajatuksissa joskus vuoden 2006 jälkeen. Siitä on siten kauan.

 

*

 

Useimmilla ihmisillä ei ole sisänäön ja ulkonäön eriparisuuden ongelmaa. Ei sitä haastetta.

 

Poistaako tämä sisänäön arvoituksen? Mielestäni sisänäkö juuri on ihmisen arvoitus.

 

Se ei poista sitä! Ihminen kyllä voi olla itselleen ongelmaton, selvyys, tervehtiä peilikuvaansa selvyydellä. Olkoon niin.

 

"Olen se mitä peilistä näen. Ja hyvältä näyttää."

 

Olen kaunis tai - olen komea. (HEH!)

 

(Vanheneminen on ulkonäölle koettelemus. Netistä löytyy kuvia filmitähtien nuoruuden päiviltä ja vanhuudesta…)

 

*

 

Väittäisin niin, että taiteellisessa työssä aina väistämättä törmätään sisänäön kysymyksiin.

 

Taiteellinen työ ikään kuin provosoi sisänäköä.

 

Voimistaa sitä ja jos siellä on kipupisteitä niin silloin ne voimistuvat.

 

*

 

Jollain tavoin - enkä tiedä miten - henkimaailma liittyy sisänäköön.