Pelko on ollut aina asiani, asioitani. On mahdollista pelätä etukäteen pelkokohtausta.

 

Mutta on myös mahdollista puhua pelosta silloin kun ei pelkää. Ikään kuin lyödä pelolla päähän.

 

Sanat ovat sanoja, kielipelit kielipelejä.

 

Silti siis… todellinen pelko näivettää elämää.

 

On hirveätä pelätä varsinkin silloin kun ei oikein oivalla pelon syytä. Mitään syytä ei pitäisi olla ja siltikin pelkää.

 

En usko, että tämä on ihan kaikkien kokemus eikä sen tulisi olla kenenkään kokemusta.

 

Ihminen haluaa päästä eroon pelosta. Pelko on pelastavaa, jos se virittää esimerkiksi toimivan ja elämää edistävän paon.

 

Jos pelon syy ei ole tiedostettu niin ihminen alkaa nääntyä pelkäämisessään.

 

Hän ei tiedä mitä tekisi. Hän vain pelkää.

 

*

 

Kun ihminen todellisesti pelkää niin aika moni aistii sen ja tuntee olonsa tukalaksi. Haluaa mennä pois. Näin pelkäävä ihminen jää omilleen.

 

Tulee tunne, että on seuraamassa hallintakyvyn menettämistä. Se ei ole mukava vaan häiritsevä tunne ja jos sen voi ravistaa niskastaan ottamalla etäisyyttä pelkääjään niin toimii siten.