Tätä olen viime päivinä miettinyt. Siis löytyisikö toisen ihmisen elämään jonkinlainen kärsimyksen aspekti tai aspekteja, jotka moraalisesti velvoittaisivat syventävään tutkimukseen siinä aiheessa mikä sattuukin olemaan kysymyksessä.

 

Mielestäni kärsimysoppi ei oikein tänään pärjää maalittamisopille, pöyristelyopille ja todellisuuden manipulointiopille. Ei paremmin tietämisen opille.

 

Kärsimysopin puitteissa voisi kysyä myös miten luonto kärsii ihmisen tekemisestä ja erilaisista kielipeleistä, jotka ihminen keksii itseään tyydyttääkseen.

 

*

 

Niin. Kärsimysoppiin kuuluu kyky asettautua kuuntelijaksi eikä totuuden julistajaksi.

 

*

 

Joidenkin kaikki aika puuhastelussa menee ideologioiden etsimiseen siellä missä perimmältään on kyse ihmisyksilön kärsimyksestä ja yrityksestä toimia siten, että kärsimys vähenisi.