Suhtaudun erittäin myönteisesti hiljaisuuteen. Silloin on mahdollisuus hiljentyä. Ajatella, pohdiskella, miettiä.

 

Meteli ei ole juttuni.

 

Jos minulla olisi vaimo niin toivoisin, että hänestä löytyisi myös äänenvoimakkuuden säätö niinkin, että kuiskaus on yksi vaihtoehto.

 

Olisi mukava olla hiljaa sylikkäin kahden. Kieltämättä.

 

*

 

Koko ajan tuon eräänä teemanani esiin, ettei yksinoleminen ole mörkö. Käsitän sen haasteet totta kai, koska olen yksineläjä.

 

Haluaisin nähdä kirjoituksia missä olisi muita kuin masennuksen kalvamia yksineläjiä. Jotka viestittävät muuta kuin luuseriutta! Muuta kuin epätoivoa!

 

En oikein käsitä niitä, joilta puuttuu luova ote yksinelämiseen.

 

*

 

Jos ei ole yksinelämisen veteraani minun tavallani niin oivallan, että äkillinen yksineläminen saattaa kamahduttaa.

 

Silloin pitäisi hengittää syvään ja sallia vaikeat tunteet itselleen armollisesti ja ryhtyä miettimään mitä kaikkea voisi tehdä nyt kun tilanne on se mikä se on.

 

*

 

Yksin eläessään saattaa hyvin vahvasti oivaltaa, ettei tarrautuminen ole muuta kuin orjuutta. Tässä kai lienee Anthony de Mellon sanomaa hänen kirjassaan Havahtuminen.

 

On mukava jos on hyviä ihmissuhteita mutta on mainiota, että tietää sisimmässään, ettei maailma kaadu, jos hyvä ihmissuhde päättyy.