Katso peiliin niin näet mitä olet!

 

No niin. Asia ei ole yksinkertainen. Ihmisessä on sellainen kuin sisäisyys ja tämä olisi käsitettävä.

 

Ilman sisäisyyttä emme pystyisi puhumaan ihmisestä.

 

Juuri sisäisyys tekee ihmisestä ainutlaatuisen olennon elonkehässä.

 

Edelleen ja aina puolustan sitä näkökulmaa, että ihmisillä on erilaisia identiteetin kokemuksia.

 

Olen aikaisemmin kirjoittanut, että varhaisella traumatisoitumisella voi olla huomattava vaikutus identiteetin kokemiseen ja tieteellinen tieto todistaa tämän oikeaksi.

 

Mutta suinkaan aina erilaisia identiteetin kokemisia ei selitä traumatisoituminen.

 

Tilanne  vain yksinkertaisesti on siten kuin on eikä ihminen pysty sitä itseltään peittelemään eikä ohjelmoimaan itseään toiseksi kuin on.

 

Sisäiselle kokemiselle on annettava tilaa.

 

Kenelläkään ei ole oikeutta pelleyttää ja irvailla toisen ihmisen sisäistä kokemista.

 

Kenelläkään ei ole oikeutta yksinkertaistaa asioita silloin kun ne eivät ole yksinkertaisia.

 

Me voisimme olla kuuntelulla toistemme suhteen.