Miksi Suomi tahtoi menettää 2020-luvulla turvallisuuskulttuurinsa? Tämä kuuluu pääkysymyksiini. Käsittääkseni tapahtumien kulku on vääjäämätön ja se johtaa turvallisuuskulttuurin rappioon. Sen paikalle tulee muuta.

 

Rappio alkaa Helsingistä ja sieltä se leviää muualle maahan.

 

Turvallisuuskulttuuri ei siten ole tulossa vaan se on katoamassa.

 

Jos on oikein ideologian turvottamat silmät niin sitä ei näe.

 

Meillä on turvallisuuskulttuurin vastaista ideologisointia. Kevytmielisyyttä mitä en käsitä, mitä pelkään.

 

Turvallisuuskulttuurin menettämiseen, turvallisuuskulttuurin luovuttamiseen kuuluu mukaan sellainen ilmiö kuin psykoottinen humanismi, joka on ihmisen tajuamisen vinouma.

 

Luulen, että joillekin ajatus Suomen turvallisuuskulttuurista on häiritsevä. Vain silloin kun turvallisuuskulttuurista on luovuttu mieli tyyntyy.

 

Minullehan tämä tyyntyvä mieli on orjamieli.