En ole historioitsija vaan sosiologi. Silloin historialliset tapahtumat ovat pohdinnan kohteita ja mietin mitä voimakenttiä historia luo sosiaaliseen todellisuuteen. Minkälaisia yksilöön suuntautuvia pakotusvoimia syntyy.

 

Jokainen voi tahtoessaan avata ja miettiä puheeksi ottamaani psykoottisen humanismin käsitettä.

 

Itselleni se on ennen kaikkea jonkinlaista ihanteellistamista ja ihmisen taipuisuuden olettamaa.

 

Psykoottinen humanismi suhtautuu hyvin kevyesti ajattelutapojen historiaan.

 

Ajattelutavoista seuraavat uudet historialliset teot. Ihminen saattaa tehdä sellaista mitä hänelle ei vapauden tilassa tulisi mieleenkään mutta hän on jonkin ajattelutavan kahlitsema.

 

Hänelle asetetaan velvollisuuksia oman hengen menettämisen uhallakin.

 

Tämä kai olisi käsitettävä terrorismia tutkittaessa.

 

*

 

Kun ihminen toimii jonkin ajattelutavan suunnassa niin asiat eivät niin näy. Mutta jos hän asettuu poikkiteloin niin siitä on seurauksia. Virallisia ja epävirallisia.

 

Yleensä ihminen kammoksuu sitä, että parvi kostaa. Joukko hylkää.

 

Ja parvi tulee jostain menneisyydestä, siinä on menneisyyden kosketus enemmän tai vähemmän.

 

*

 

Emme elä käsittääkseni sosiologian suurta aikaa. Sosiologista käsitystä elämästä vieroksutaan vapauden harhan ylläpitämisen vuoksi.

 

Psykoottinen humanismi poistaa ihmisyyden ulottuvuudet ja tilalla on hauskasti hymyilevä paperinukke, joka vaivatta sopeutuu kaikkeen.

 

Kuten tiedämme todellisuus on psykoottista humanismia vastaan.

 

Kun sitä ei myönnetä ollaan psykoosissa.