Keksin aina mielessäni kaikenlaisia ilmaisuja ja hylkään ne sitten kun ne kadottavat sisältönsä, ehkä ovat virheellisiä loppupeleissä.

 

Välikauden ihmisiksi nimitän kumminkin tämän päivän 30-50 -vuotiaita.

 

Nuoremmissa voi esiintyä hyvinkin rajuja irtiottoja, asioiden sanoittamisia ja tekemisiä. Vimmaa ja uhmaa.

 

Kun olen itse yli kuusikymppinen niin mietin, että monestakin syystä elin marginaalielämän. Mutta ikäisteni ja vanhempien valtavirta tahtoi vetää nuorempia omaan todellisuuskäsikirjoitukseensa, jota olen Pekka Kuusen perillisenä vierastanut.

 

Välikauden ihmisiä vietiin elämännäkyyn, joka ei välttämättä ole kestävällä perustalla. Siihen kuuluu vakauden olettama, jota maailmantapahtumat eivät ehkä tule perustelemaan oikeaksi.

 

Vanhempi ikäpolvi on ehtimässä alta pois…

 

Voisin kuvitella, että välikauden ihmiset elävät eräänlaisessa tyhjän kauhussa. Siihen sisältyisi todellisuuspaniikkeja ja tempautumisia yrityksiin päästä pakoon.

 

Mahdollisesti todellisuuden kieltämistä ja todellisuusvihaa.

 

Arvelen, että välikauden ihmisiä odottaa jokin suuri haaste, ratkaisu.

 

Nuoret työntävät heitä eivätkä vanhempien ratkaisut vedä.