Törmään sanaan tärinä erästä artikkelia lukiessani ja jään makustelemaan sitä.

 

Jos olen yhtään oikeassa niin oli eläimiä, jotka reagoivat huomattavan ajoissa vuoden 2004 tsunamiin.

 

Luulen, että jos näin oli niin oli kyse tärinästä. Jollain tavoin siitä.

 

Havahtuminen on kuulunut lempikäsitteisiini läpi vuosien ja sanan sain Anthony de Mellon kirjasta Havahtuminen mikä kannattaa lukea.

 

Innostuin sanasta tärinä!

 

Havahtumisen voisi ajatella olevan tärinän tajuamista silloin kun sitä enemmistö ei vielä käsitä.

 

Enemmistö käsittää vasta sitten kun aallot hyökyvät yli.

 

Blogissani tärinän tajuaminen on aivan varmasti liittynyt lauseeseen, jossa tulee olla yhtaikaa ilmastonmuutos ja ihmistsunami siis väestön valtava kasvu suhteessa aikaan.

 

On erittäin suuri vaara, että havahtujalle annetaan jokin psykiatrinen diagnoosi.

 

Tässä tärinä on muuta kuin harhaa.

 

Kun kuulee tärinän riittävän ajoissa niin tuomitaan epänormaaliksi, hulluksi.

 

Herkistyminen, vaisto ja tärinä kuuluvat samaan tapahtumahorisonttiin.

 

Psykoottinen politiikka voi peittää täysin tärinän realismin.