Oma someiluni on sitä, että kirjoitan tätä blogia ja teen tänne kaiken aikaa katumuksen tilassa poistoja.

 

Jo pitkään olen kirjoittanut kommentteja vain yhteen blogiin toisaalla ja niistäkin kommenteista yli puolet on turhuutta. - Turhaa tohkeilua, mitättömyyttä. Sielläkin olen tehnyt poistoja.

 

Aina kirjoittamisen hetkellä rinta paisuu jonkin merkittävän sanomisen tunnossa ja sitten tulee paljastavan totuuden tuntemus. Ei, pelkkää rihkamaa ja turhuutta taaskin.

 

*

 

En seuraa jotakin twitteriä. En kärky ihmisten hetken pienilmaisuja, joissa kai on mukana suuttumusta ja ilkeilyä.

 

*

 

Tubesta katson aika paljonkin ihmisten arjen ajatuksia, arjen tekoja. Niin ja näin ihminen on.

 

*

 

Sitten tietenkin olen löytänyt netistä paljon todellista tietoa. Artikkeleita mitä ei ehditä suomentaa ja silloin englannin kielen kohtuullisesta taidosta on hyötyä mutta parempi se saisi olla.

 

Toistan taas, että kielten opettajien pitäisi motivoida hanttiin panevia oppilaitaan sillä elämän karulla faktalla, jonka mukaan eteen saattaa tulla elämän kriisi, jolloin on halu tavoittaa kaikki mahdollinen selventävä tieto. Se edellyttää kielitaitoa missä englanti on perusta.

 

Kieli on ovi valoon.

 

Tulostan artikkeleita ja tutkailen niitä sitten lukulampun alla nojatuolissa istuen.

 

Voisi sanoa niin, että kaiken oleellisen havahtumisiani selventävän olen löytänyt netin kautta ja hankkimalla joitakin kirjoja.

 

Prosessi jatkuu elämän loppuun saakka.

 

*

 

Netistä löytyy opetusvideoita mistä ruuanlaittovideot eivät ole vähäarvoisimpia.