Tähän kirjoitukseeni liittyy kysymys taiteilijuudesta. Kuka on taiteilija?

 

Tukeeko ihminen itse taiteilijaelämäänsä? Tuetaanko yhteiskunnassa taiteilijaelämää?

 

Jos taiteilija määritellään suoritusten eli teosten kautta niin tilanne on aika helppo.

 

Meillä on siis jotenkin aineellisesti hahmotettava suorite, joka määrittelee taiteilijan.

 

Mutta mitä esikoiskirjailija oli ennen kirjansa julkaisemista?

 

Ajatellaan Reinoa ja Penttiä. Kummatkin käyvät töissä ja elättävät siten itsensä ja perheensä. Kumpikin kirjoittaa iltaisin ja öisin ja ehkä herää aamulla niin varhain ennen töihin lähtöä että ehtii kirjoittaa sivun tai kaksi romaania.

 

Pentti saa kirjansa julkaistuksi mutta Reino ei.

 

Aikakaudessa Pentin kirjaa ostetaan paljohkosti. Pentti ryhtyy sen innoittamana kirjoittamaan toista käsikirjoitusta.

 

Reino ei revi hylättyä käsikirjoitustaan. Hän laittaa sen muhimaan. Hän päättää palata käsikirjoitukseensa ehkä tuonnempana. Samalla hän pohtii, lähettikö hän käsiksen sen sisällön kannalta oikeille kustantajille.

 

Reinokin aloittaa uuden käsikirjoituksen.

 

Miten tähän kaikkeen liittyy kysymys taiteilijuudesta? Kuka saa kokea olevansa taiteilija? Kenen suorastaan pitää kokea olevansa taiteilija?

 

Tietenkin tässä voisi nostaa esiin sanaparin ansioitunut taiteilija. Silloinkin kysymys on ansioista toisten silmissä.

 

Onko Pentti toista romaania aloittaessaan enemmän taiteilija kuin Reino, jonka käsis on hylätty?

 

Kun kaikkitietävä kertoja tietää kaiken niin tässä hän tietää, että Pentin toinen käsikirjoitus hylätään vaikka siis ensimmäinen käsis johti romaanin julkaisemiseen. Kustantaja moittii Penttiä hätäilystä ja kärsimättömyydestä.

 

Sen sijaan Reinon uusi työ onnistuu. Siitä tulee jopa kansainvälinen menestys. Teksti joka käännetään monille kielille.

 

Reino on niin suuren pettymyksen kärsinyt ensimmäisen käsiksensä kanssa, että menestys ei mene hänellä niin sanotusti hattuun.

 

Pentti ja Reino ovat julkaistuja miehiä.

 

Mistä he tulivat julkaisemiseen? Sanoisin, että he tulivat julkaisemiseen taiteilijaelämästä päin.

 

Heillä oli ja on taiteilijaelämä, jonka näkyvä seuraus ilmeni kirjana.

 

Taiteilijaelämän pystyy myös kadottamaan. Sen seurauksena saattaisi olla samaa kaavaa toistavia teoksia. Samaa ihmis- ja elämänkäsitystä toistavia teoksia.

 

Meillä ei palkita taiteilijaelämää vaan meillä palkitaan teoksia.

 

Teos on siis aina selkeästi hahmotettavissa olevan esineen kaltainen kohde.

 

Sen sijaan taiteilijaelämää hahmottuu sumeasti, epämääräisesti. Joskus siellä ilmenee värinä, joka merkitsee teoksen alkuliikkeitä. Tätä värinää tulisi suojella.

 

Taiteilijaelämä on tapa olla olemassa. Siitä on vaikeampi keskustella.

 

Suomi on suoritusten maa. Teosten maa.

 

Sen sijaan on kysyttävissä miten Suomi on taiteilijaelämän maa.