Aioin laittaa otsikoksi, että miltä kuolema näyttää. Ehkä yhteiskunnissa liian vähän puhutaan kuolemasta tai näytetään sitä.

 

Koronakuolema ei ole ainoa kuolemansyy. On keskusteltavissa kuinka paljon koronakuolemista pitää näyttää totuutta.

 

On erilaisia kuolemansyitä.

 

Jos nuoret ihmiset kuolevat autokolarissa niin kuvasto mikä on viranomaisilla ei varmastikaan näytä suinkaan miellyttävältä.

 

Tätä voisi jatkaa mutta en jatka.

 

Kuuluisista näyttelijöistä löytyy valokuvasarjoja eri elämänkaaren vaiheista. Nuorena kaunis filmitähti muuttuu oleellisesti ikääntymisen myötä. On pystyttävä myöntämään vanhenemisen totuus.

 

Tällä en intä vanhenemisen kauneusaspekteja vastaan. Tai komeusaspekteja vastaan.

 

Sitten on niin, että mitä miellyttävimmillä kasvoilla ja turvallisuusominaisuuksilla varustettu ihminen kykenee tekemään karmaisevia rikoksia ja joskus jakaa täysin sosiaalisen ympäristönsä. Hänen kaverinsa käyvät uhrin kimppuun ja syyttävät tätä jotenkin demonisoituneeksi.

 

On kyseessä todellisuussokki.

 

Elämä kilvoitteluna tarkoittaisi kilvoittelua totuudessa. Totuuden sietämistä.

 

Ei kuitenkaan lamaantumista totuudesta vaan asettumista epäkohtia vastaan silloin kun se on mahdollista.

 

Kun päivän teemani on ollut nauru niin silti ajattelen, että naurulla on paikkansa ja sen totuudella mitä emme saisi talloa.