Olen ymmärtänyt niin, että ortodoksisuudessa papisto ja luostarikilvoittelijat kuuluvat muun kuin maallikkouden piiriin.

 

Olen siten maallikko-ortodoksi mikä sopii itselleni mainiosti. Omassa estejuoksussani korostuu erehtyväisyys. Jos haluaa esimerkiksi oikeaa kristillistä opetusta niin sitä on pyydettävä papeilta.

 

Blogissani on ollut vimmaisia liitutaulukirjoituksia, jotka sitten ikään kuin herään deletoimaan, pyyhkimään, unohtamaan. Olen ehkä ollut aika tiukka poistoissa. Kaikkea ei olisi pitänyt poistaa niin paljon kuin on tapahtunut.

 

Yksi kirjain erottaa edelleen sanoja arvokkuus ja irvokkuus kuten myös sanoja tärkeä ja törkeä.

 

Maallisessa todellisuudessa on irvokasta ja törkeää. Sopii aina katsoa peiliin ja miettiä, löytyykö irvokas ja törkeä omista nahoista.

 

Joskus käy niin, että irvokkaan ja törkeän paikalle etsiytyvät sanat demoninen ja saatanallinen.

 

On saatanallista ja narsistista rajojen ylittämistä.

 

Saatanallista ankeuttamista ja siipien katkomista.

 

Julmuudella on kasvoja, jotka pystyvät hurmaamaan missä tahtovat. Ei voida sanoa, että julmuus olisi sosiaalisesti taitamatonta silloin kun se on oikein julmaa.

 

Tässä on maallisen todellisuuden tapahtumahorisontti missä täytyy jotenkin elää.

 

Ja tietenkin on hyväntekijöitä, rakastavia, epäitsekkäitä ihmisiä, jotka olemuksellaan edustavat arvokkuutta.

 

Luonto on mahdollista nähdä idyllinä ja sitten luonnossa tapahtuu myös eloonjäämisen kamppailu joka hetki.

Jos on itselleen rehellinen niin koko todellisuus tekee hetkittäin sanattomaksi. Tuntee tyhjyyttä, on selityksiä vailla.

 

Mitäpä maallikko sitä peittelemään.

 

Ehkäpä ilmaisussa takertumaton valaistuminen on jotain mikä viittaa myös pyhyyteen.