Olen päättänyt kirjoittaa blogia enimmäkseen vakavista asioista. Haluan ottaa niitä puheeksi. Osassa kirjoituksista olen varoittaja. Osassa toivon mukaan näkyy haluni olla havahduttaja.

 

On aika turhanpäiväistä kirjoittaa ellei aseta joitakin tavoitteita.

 

Korostan yhteiskunnallista suunnittelua. Mielestäni suunnitteleminen kuuluu sivistyksen merkkeihin.

 

Suunnittelu on ennakointia ja varautumista. Silloin varaudutaan semmoiseenkin mikä ei ikinä toteudu mutta se ei ole suunnittelun vika. Ei kukaan haluan pahimpien käsikirjoitusten toteutuvan.

 

Suunnittelu antaa mahdollisuuksia iloon, luo niille yhteiskunnallisia kehyksiä ja jokainen sitten kokee mitä iloa on kokeakseen ja se on henkilökohtainen juttu.

 

Voi olla, että joillekin rikollisille aspekteille yhteiskunnallinen kaaos on ainakin jonkin aikaa jopa ilo.

 

Yhteiskunnallinen kaaos luo myös uudenlaisia vallan anastamisen mahdollisuuksia.

 

Itse en ymmärrä mitä iloa on kaaoksessa.

 

Se tarkoittaa repivyyttä ja prosessien särkymistä.

 

Joka tahtoo iloa se tahtoo suunnittelemista ja kaikkea sitä mikä ylläpitää ja edistää yhteiskunnan turvallisuuskulttuuria.

 

Enimmillään kaaos merkitsee planetaarista kaaosta. Kaikkialle tunkeutuvaa sekasortoa, tempoilua, poukkoilua, kyynärpäätaktikointia. Kuten sanottu se kaaos mihin viittaan nostaa petoa.

 

Arvostan niitä, jotka pyrkivät näkemään kulissien läpi. Katsomaan yhteiskuntien syvyyksiin. Maskien taakse.

En pysty menemään psykoottiseen iloon. Se on kärsäilyä hattaroissa mitkä ovat irronneet elämän todellisuudesta.

 

Myöskään en humallu erilaisista kielipeleistä ja itsemäärittelylumosta.

 

Ne vievät aikaa sen näkemiseltä mikä uhkaa iloa.