Eilenkin huomasin uutisoitavan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siellä netin pimeissä uumenissa on pelottavaa kaltaisuutta, joka ilmeisesti yllyttää toinen toistaan.

 

Jos ajatellaan yksittäistä insestin tekijää tai pedofiilia niin ehkä äkisti tulee mielen joku kalvakas hikoileva tyyppi, joka syyllisyyttä tuntien himojensa vankina tekee mitä on tehdäkseen.

 

Hän katumuksesta väristen päästää himonsa valloilleen.

 

Ehkä niin joskus onkin mutta minulle hahmottuu toisenlainen yleiskuva. Siinä on kyse myös määrittelyvallasta. Tekijä määrittelee itsensä uhriksi ja vietellyksi. Syyllisyys on siten uhrin ja syyllisyys sysätään hyvinkin pienelle lapselle.

 

Todellinen lapsiuhri on esine, johon koetaan himoa ja toisaalta lapsi on syyllinen, johon koetaan vihaa.

 

Lapsi on tekijän vallassa. Tekijälle alistettu.

 

Todellinen uhri on hätätilassaan erittäin voimaton ja yksin. Hän pelkää ja pelko muuttuu joskus jähmettymiseksi.

 

Tekijä valta-asemassaan käyttää kaikki keinot. Myös sen, että hän uhkaa uhriaan vaientamisella toisin sanoen tarpeen vaatiessa tappamisella.

 

Tekijälle oma etu on suurennuslasin alla eikä hän kykene eläytymään uhriinsa normaaliodotusten suunnassa.

 

Insestin tekijät ja pedofiilit edustavat toisenlaista maailmankuvaa, toisenlaista tapaa olla olemassa.

 

He lukevat todellisuutta toisin. Heillä on toisenlainen sisäinen keskustelu, sisäinen kielipeli.

 

Joissakin tilanteissa he vetämällä vetävät muita sisäiseen kielipeliinsä, joka on normaalien arvokäsitysten irvikuva.

 

Tekijä ei suinkaan ole sosiaalisesti kömpelö vaan hän osaa hurmata ja hämätä siellä missä tahtoo.

 

On pelottavaa että nämä samikset tänään voivat hyväksyttää toinen toisiaan netin syvyyksissä.