Näin muutaman vuoden yli kuusikymppisenä voin paljastaa mitä ihminen vielä minunkin iässäni etsii. Vastaus kuuluu: "Onnea."

 

Mikä olisi minun onneni? Kävelin äsken kaupasta kotiin ja toivoin, että vastaani olisi kävellyt ehkäpä iältään 50-70 -vuotias hurmaavan hehkeä nainen, jota elämä ei ole tyystin väsyttänyt. Rakastuakseen minuun tuon naisen kyllä pitäisi olla erikoinen. Sanoisinko poikkeava. Luultavasti taiteilijan sorttinen ja elämässään kärsinyt mutta ei kärsimyksen alle murentunut.

 

Toki on parempi elää ikävuosiaan yksin kuin psykopaattisen nalkuttajan ja ankeuttajan kanssa. Sängyssä hyvä nainen voisi olla vittumainen sängystä noustuaan.

 

Tämä vuonna 2009 alkanut blogi koostuu deletointiaalloista. Tympästymisistä, peloista tietysti.

 

Etsin raivokkaasti jotain. Mitä se on? Vastaus: "Se on rehellisyyttä, todellisuudentajua. Hurahtamisen ja röyhkeyden vastakohtaa. Pelaamisen ja pettämisen vastakohtaa."

 

Viimeisten 20 vuoden vaiheet ovat tähän painotetusti vieneet.

 

Ehkä Elämä kilvoitteluna on hyvä nimi blogille mikäli sitä vielä jatkan.

 

Minullehan some on pelottava. Teen someen kajahtaneita, vimmaisia iskuja.

 

Eräs kieltäymyksen aihe olisi somepaasto.

 

Kun elämä on kilvoittelua niin siihen kuuluu taakkoja, takaiskuja, rankkoja tajuamisia. Kehollisia ja mielellisiä taisteluita.

 

Kun etsit onnea niin saatkin aivan muuta.

 

Vaikuttaisi siltä kuin joidenkin ihmisten elämää onni jollain tavoin järkähtämättömästi pakenisi.

 

Sinä et saa olla onnellinen! Onni ei ole sinua varten!

 

Olen kokenut paranormaaleja ilmiöitä. En osaa sanoa mihin ne viittaavat.

 

Ne ilman muuta viittaavat sellaiseen mitä tänään emme tiedä.

 

Jos ne viittaavat kohtalon säätämykseen niin arvelen, että onni ei ole minua varten tarkoitettu. On oivallettava se.

 

Onnen paikalla on kilvoittelu, kamppailu, ehkäpä urheilullisesti sanoen estejuoksu.

 

Ortodoksikristillisyydelle kilvoitteleminen ajatus on tuttu.

 

Koskaan en täällä kuitenkaan edes yritä selittää kilvoittelua ortodoksikristillisen opillisuuden kautta.

 

Nämä ovat maallikon merkintöjä.

 

Blogini on tarkoitettu kaikille ihmisille eikä kysy kenenkään suuria vakaumuksellisia ajatuksia.

 

Mielestäni joillekin ihmisille on vääjäämättä tarkoitettu mukavuusalue ja onnellisuuskupla. Se on heidän kohtalonsa. He kerta kaikkiaan ovat kaiken hyvän ja onnen kohteena kuin taikuutena.

 

Niin… tein viime maanantaina matkan erääseen toiseen kaupunkiin. Etsin hautoja. Yhdessä vaiheessa erään haudan etsimisen kohdalla aloin vauhkoontua. En löydä! En löydä!

 

Kunnes tuli se selittämätön veto. Käänsin vain vedon tempaamana pääni ja kävelin suoraan haudalle mitä olin etsimässä.

 

Ehkä selittämättömät vedot ovat elämässäni sen paikalla mille muutoin asettuisi onni.