Askeettisesta elämäntavasta on esitys esimerkiksi Valamon luostarin julkaisussa Uusi Valamo, Elävää luostariperinnettä Suomessa. Kyseessä on igumeni Haritonin teksti.

 

Se alkaa seuraavasti:

 

"Askeetiksi kutsutaan tavallisesti vain munkkia, joka pyrkii kuolettamaan lihansa. Tällainen käsitys on kuitenkin liian rajoittunut ja yksipuolinen. Jokainen kristitty, joka taistelee tavalla tai toisella syntisiä viehtymyksiänsä vastaan, on askeetti. Askeesi puolestaan tarkoittaa kaikkea sitä, minkä avulla kristitty suuntaa askeleensa hyveiden tiellä."

 

Ja jatkuu muun muassa:

 

"Mitä erilaisimmissa yhteiskunnallisissa asemissa olevat maallikot voivat olla ja ovatkin askeetteja aivan samoin kuin ne, jotka ovat loitontuneet maailmasta pelastaakseen sielunsa. On paljon esimerkkejä sekä maallikoiden että munkkien askeettisesta kilvoittelusta."

 

Minä olen maallikko-ortodoksi ja käyn omia taisteluitani, joita en pysty vähättelemään. Kun on olen maallikko niin en ole ortodoksisuuden opettaja. Siihenkin suuntaan olen tienviitta. Kannattaa lähestyä rohkeasti pappeja, jos asia kiinnostaa.

 

Blogini lukeminen ei suinkaan edellytä ortodoksisen kirkon jäsenyyttä eikä yleensä mitään jäsenyyksiä. Blogissani on erilaisia taistelumerkintöjä ja joskus hyvin sotkuisia ja kivuliaita ajatuksia siksikin, koska olen lihassa oleva ihminen, joka on armon tarpeessa.

 

Tänä päivänä on yhä paisuva ilmastohuoli, joka ei ole perusteeton eikä sitä saa pelleyttää.

 

Kun väestömäärä on tsunamimaisesti kasvava tällä planeetalla ja mukana ovat ilmasto-oireet elonkehässä niin vakavasti ajattelevalla ihmisellä ei ole helppoa.

 

Jos puhutaan ilmastoystävällisyydestä niin tuleeko se tyhjästä vai onko sillä perinteitä ja mitä perinteet kertovat?

 

Aina kun kuulen puhuttavan ilmastoasioista mieleeni nousee sana askeesi.

 

Kun ihminen on tänne syntynyt ja jos hän noudattaa askeettista elämäntapaa niin hän ei oikein pysty olemaan enemmän ilmastoystävällisempi.

 

Ortodoksi ei tarvitse erillistä luonnonsuojelun käsitettä, koska askeettisesta elämäntavasta seuraa luonnon suojeleminen.

 

Olisi sanottava niinkin - ehkä en käytä sanaa kapina - että askeesi on asettautumista maailman kiihkoa ja himoja vastaan. Se on elämäntavalla osoittamista.

 

Käsitys askeesista vaikuttaa syyllisyydentuntoon. Silloin tarkastelee omaa elämäänsä kun se kovastikin poikkeaa ihanteesta. Kärsii siitä, että on kärsäillyt ja röhkinyt kuten ei ikinä pitänyt.

 

Jos on malttia niin voisi aina etsiä juuria. Hyviä perinteitä.

 

Eräs valtava yhteiskunnallinen projekti saattaisi olla nimeltään Paluu askeesiin. On nimenomaan kyseessä hyvä paluu, terveellinen paluu.