Sanojalla ja kirjoittajalla on vaikeutensa.

 

Siinä tietysti tulisi rehellisesti tutkailla sisimpäänsä. Pyrkiikö totuudellisuuteen vai onko sisimmässä kiihottamisaikomus?

 

Jos johonkin lausumiseen liittyy näytön epävarmuus niin se tulisi aina kertoa.

 

Ideologiasta kertoo se, että tekstin tai puhumisen on todistettava oikeaksi etukäteisolettamat eikä muu ole mahdollista. Toisin sanoen todellisuus ei kerta kaikkiaan saa olla ristiriidassa ideologian sisältöjen kanssa.

 

Valheiden ja solvausten esittäminen ilmaisevat kiihottamisaikomusta.

 

Kiihottamisaikomukseen kaiketi korostuneesti sisältyy oman sanomisen ehdottomana totuutena pitäminen. On tahto tyrmätä vastaväitteet ja manipuloida viestin vastaanottajaa.

 

Mutta mihin kiihottamisaikomus johtaa? Kriittinen kuulija tai lukija kai tuntee ensimmäiseksi tympeyttä. Hän ei tahdo olla tekemisissä, jos joku paljastaa kiihottamisaikomuksensa. Hän ei siis kiihotu kiihottamallakaan.

 

Kenenkään ei ole pakko kiihottua.

 

Kiihottuneessa tilassa helpostikin syyllistyy rikokseen ja saa siitä rangaistuksen.

 

On tietenkin selvä, että sanojan tai kirjoittajan asema yhteiskunnassa vaikuttaa.

 

Asema liittyy yleiseen uskottavuuteen.

 

Asemaa on mahdollista käyttää väärin.

 

*

 

Tilanteeseen kuuluu mukaan vaikeutta, koska on olemassa epämiellyttäviä totuuksia, joista puhumisen yhteiskunnassa täytyisi olla sallittua.

 

Totuus tunnetasolla saattaa olla tyrmistyttävä, kuohuttava. Se ei ole totuuden vika.

 

*

 

Suomalaisessa turvallisuuskulttuurissa oikeuslaitoksen tehtävänä on tunnistaa kiihottaminen ja antaa siitä rangaistusseuraamus harkintansa mukaan näytön perusteella.

 

Yleisenä periaatteena näen niin, että kansalaisia tulisi rohkaista sananvapauden käyttämiseen.