Sami oli ollut kaksi päivää suljetulla osastolla tahdosta riippumattomassa hoidossa. Taas tätä. Jälleen. Ensin ambulanssikuljetus… ja matka jatkui. Avohoito ei toiminut.

                      Hän herätti tuosta vain lähes jokaisessa ihmisessä vastenmielisyyttä. Pitkät rasvaiset hiukset ja naukuva ja hihittelevä ääni. Kummajaisen ääni.

                      Nyt hän istui osaston käytävän penkillä ja puhui itsekseen ja naureskeli. Hoitajat ja muut potilaan eivät kiinnittäneet huomiota hänen yksinpuhumiseensa.

                      - He, he, he… kyl vaan koht selvii… he he he… miten sitte sanotaan… on myöhästä… hiippailkaa vaan ohi… teidän vapaat päivänne on ohi… meinaan pedon luku tulee… mä kertosin mut te typerykset kattelette vaan ylhäältäpäin… mä tiedän mikä on pedon luku… se on kuus kuus kuus… he he he… se se on…. he he he… mut ku mä tiiän teidän ansanne… ku mä pääsen suljetult pois niin mä ehin pakeneen… mä lähen vaikka Lappiin… mä otan eväät ja kaiken mukaan ja pakenen eikä ne saa mua ikinä kiinni… kato ku tiiän mitä on kuus kuus kuus se on  päivämäärä… se päivä on kuudes kesäkuuta ens vuonna kakstuhatkakskytkaks ja se on se viimenen kuutonen… ku vaan kuljette ohi ettekä saa viisautta korviinne… he he he… kaks plus nolla plus kaks plus kaks on kuus… noin on… kesäkuun kuudes ens vuonna kun päättyy niin teidät on kaikki merkitty ettekä te ikinä oo valvonnalta vapaita… ne kutoset tarkottaa käärmeitä jotka on purkautumassa kerältä pistoiskuun… pistoon… teidät pistetään kaikki… ennen ku päättyy ens vuonna kesäkuun kuudes päivä… mut mä oon sillon Lapissa tuntureilla vaan yksin vapaana… eikä ne saa mua ikinä sieltä kiinni… he he he…

                      - Mitä sä höpiset, harjoittelija Leskinen sentään tuli kysymään.

                      - He he he… he he he…