Anthony de Mellon kirja Havahtuminen on hyvin tärkeä. Kaikki kirjallisuus mikä synnyttää lukijassa jatkoajatuksia on hyvää.

 

Mutta minusta tuntuu, että de Mellon havahtuminen palvelee mielihyväperiaatetta. Se kamppailee perimmäistä pettymystä vastaan. Se osoittaa riippuvuuksia. Tarrautumisia.

 

Tulen kuten alla kirjoitan aina silloin tällöin tarkastelemaan havahtuneita erityisnuoria.

 

Olen kirjoittanut havahtumisen aistista, koska mielestäni havahtumista ei voida opettaa, siihen ei voida kasvattaa. Se on jos on. Silloin siinä on jotakin aistimaista…

 

Havahtuminen omassa tarkastelussani aiheuttaa taakoittumista.

 

Havahtuminen näkee läpi turhuuksien. Havahtumiselle on ominaista tyhjyyden kokemukset.

 

Havahtuminen ei missään nimessä palvele mielihyväperiaatetta.