Kun olen ortodoksi niin en sen takia ole filosofi vaan ortodoksi. - Ortodoksisuus on elämäntapa. Hyllyssäni on esimerkiksi paastonajan keittokirja, jossa on ruokareseptejä kun vain pystyisi niitä noudattamaan. Ortodoksi elää ortodoksista elämäntapaa eikä hän ole nojatuolimakustelija jonkun elämänkatsomuskirjan ääressä. Luulen, että monen maallistuneen ihmisen on vaikea tätä ymmärtää. Elän omassa voimakentässäni mutta tietenkin minua kipuiluttaa se realismi, jonka esimerkiksi Pekka Kuusi kirjoitti kirjaan Tämä ihmisen maailma vuonna 1982 (kirjasta täytyisi saada uusintapainos arvioivan ja päivittävän esipuheen kanssa mahdollisimman pian).

 

Uskonnot todella ovat sosiologisia voimakenttiä, arvoisat Vihreät. - Siitä on seurauksia. Kun ihmiset siirtyvät maasta toiseen niin he siirtyvät kantaen itsessään uskonnollista voimakenttää minkä he ovat sisäistäneet. Heidän moraalinsa, oikeansa ja vääränsä nousee siitä. Jos muut kritisoivat heitä ulkoapäin niin he eivät tunne synnintuntoa, jos he katsovat toimineensa suhteessaan uskontoonsa oikein.

 

Uskonnollisessa voimakentässä olevat ihmiset eivät ota vastaan ulkoapäin annettuja viisasteluja ja opetuksia eivätkä he arvosta keskusteluyhteyksiä, jotka alkavat nokittaa heitä heidän uskonnollisuutensa suhteen.

 

Uskonnot eivät ole jättämässä ilmastonmuutoksen ja ihmistsunamin elonkehää. On helppo arvioida erilaisen  hurmoksellisuuden enentyvän. Etsitään taivaan merkkejä ja luetaan hurmosilmein todellisuutta.

 

Uskonnottomien ja uskonnollisissa sosiologisissa voimakentissä elävien välillä on valtava ero. Tätä eroa uskonnottomat eivät pysty kaventamaan silloin kun on kyse vahvasta uskonnollisesta elämäntavasta mitä oppi ja traditio ohjaavat.

 

On selvää, että se mitä olen nimittänyt psykoottiseksi humanismiksi ei käsitä ollenkaan kirjoitukseni sisältöä vaan siinä ihminen irrotetaan yhteyksistään joksikin yleiseksi maailmankansalaiseksi, jossa ei ole taustahistoriaa siinä vaikuttavine voimineen.