Kirjallisuuden tehtävä on tavoitella totuutta. Uskaltaa tehdä sitä. 

 

Tähän mennessä ihmiskunnan historia todistaa sitä, että ihmisellä on varjonsa. Jos varjoa ei enää nähdä niin kaunistellaan totuutta. Suoremmin sanoen: "Valehdellaan."

 

Se mitä olen tarkoittanut psykoottisella humanismilla on hurmoksellisuuteen menevää todellisuuden kaunistelua. Uskotaan, että pienet plussat ovat kohta suuria plussia ja jos onkin pieniä miinuksia niin piankin ne katoavat. Missään tapauksessa ne ideologisessa käsikirjoituksessa eivät saa suurentua.

 

Todellisuuden kaunistelu on todellisuuden pakottamista ideologisella voimalla.

 

Realistinen humanismi näkee ihmisen valon mutta myös varjot. Ihmisen mahdollisuudet mutta myös ihmisyyteen liittyvät uhat.

 

On tietysti mahdollista julkaista ideologista kirjallisuutta. Sellaista minkä täyttää hurmoshumanismi.

 

Kenellä on valta kustannuspäätöksiin niin hän käyttää sitä.

 

***

 

Näen, että kaunokirjallisuudessa ollaan menossa taistelutilanteeseen missä täytyy taistella maalittamisen uhallakin realistisen humanismin siis todellisuudentajun puolesta.

 

Todellisuudentaju lähtee jo siitä, että kirjailijan aihevalinnat ovat todellisuudentajuisia ja kuvaavat erilaisia painoarvoja realismilla.

 

On ideologian palveluksessa olevia kirjailijoita ja niitä, jotka eivät sitä ole.