Tämä tarina on tosi.

 

Kun olin pikkupoika, hyvinkin pieni poika niin kerran seisoin kuralätäkössä ja sain ajatuksen, että ryhdyn ammentamaan lippalakilla kuravettä päähäni. Se kiinnitti toisten huomion. Sain huumaavat kannustukset. Toiset lapset ihan himona tahtoivat jatkamista. Jatkoin, koska tahdoin kaiken sen suosion! Jatkoin, jatkoin, jatkoin!

 

No niin, nyt 62-vuotiaana mietin, että ehkä olin tuolloin suosioni huipulla ja että suosiooni sikäli kuin sitä on kuuluu aina ja ikuisesti se, että lapan kuravettä päähäni. Nythän se ei siinä niin helposti pysy, koska olen kalju.

 

***

 

En haluaisi koskaan, että Suomesta tulee kaltaiseni pikkupoika, jonka hyväksyntä ja arvostus perustuvat siihen, että lappaa kuravettä omaan päähän.