Sisäinen käsittely on sisäistä työtä. Tähän kuuluu mukaan myös tiedonhankintaa jne.

 

Voi tehdä vain oman sisäisen työnsä. On vastuu siitä. Tämän myöntäminen joissakin tapauksissa saattaa olla vaikea paikka. Mutta näin on.

 

Toiset tekevät oman sisäisen työnsä tai ovat tekemättä. He ehkä torjuvat sen tai vähättelevät sitä, mahdollisesti liukuvat siitä pois. Se on heidän ratkaisunsa.

 

On erittäin tärkeää hahmottaa sisäiset RAJANSA (koko ajan törmäämme rajan käsitteen välttämättömyyteen, sillä on paikkansa todellisuudessa).

 

Omien rajojen hahmottaminen kuuluu sisäiseen työhön.

 

Kun löytää rajansa niin oivaltaa perin pohjin, että muillakin on rajat. Niissä rajoissa he tekevät ratkaisujaan ja joskus heidän ratkaisunsa rikkovat toisen ihmisen rajat aiheuttaen pitkäaikaisseurauksia.

 

***

 

Joskus ihmistä, joka on kadottanut rajansa tai ei ole niitä koskaan löytänyt, vedetään vastuuseen mikä ei hänelle kuulu.