Koronaviruksen muunnos on siis parhaillaan leviämässä. Tämäkin viittaa ei ainoastaan yhteen pandemiajaksoon vaan kokonaiseen pandemia-aikakauteen mille on selvä perustelu elonkehän lainalaisuuksien nojalla. Ihmistsunami on niin sanotusti luonnon tähtäimessä. Siltä vaikuttaisi. -

 

Mutta vouhottamista ei tarvita. Aina ja kaikkialla kristittyjen täytyy pyrkiä arvokkaaseen elämään, johon kuuluu päättäväinen ja realistinen toimintakyky. 

 

Me joka tapauksessa olemme kuolevaisia ja kuoleman totuutta pitäisi ajatella hyvinäkin päivinä. Silloin kun on voimien tunnossa. Rajallisuus täytyisi tässäkin tunnustaa ja tietää.

 

Emme tarvitse hörhöilyä emmekä hurmosta vaikka arvelen niiden nousevan. On aina hurmokseen itseään ja muita lietsovia. 

 

Syntyy pelosta kasvavia hurmoskuplia. En iloitse ajatuksesta.