Tätä sopii miettiä ja puntaroida.

 

Alla kirjoitan kirjailijan taakasta ja tarkoitan sillä nimenomaan maallisen kirjallisuuden todellisuusvaatimusta. On kuvattava elämä kuten se on ja tietenkin harvat ja valitut pystyvät korkeimpiin saavutuksiin.

 

Jos nyt nostaa esiin vaikka Linnan Tuntemattoman niin se on ruhjova sodan todellisuuskuvaus.

 

Mutta tilanne moraalisesti ei ole helppo, jos on yhtään tietoinen tradition kirjallisuudesta. Tradition viisaudesta. Itse nyt tässä viittaan ortodoksiseen traditioon minkä parissa kuluisi tutkiskellen kaikki aika.

 

Totuusvaatimuksessaan maallinen romaanikirjallisuus paljastaa rumuutta, julmuutta, kidutusta, alistamista. Elämän demonisiakin aspekteja mitä kirjailija ei kykene väistämään.

 

Niinkin on mahdollista ajatella, ettei asetu hengellisesti arvokkaan kirjallisuuden eteen vaan toimii tienviittana.

 

Ahmintakulttuurissa on erilaista kevyttä kamaa, koohotusta, numeron tekemistä mitättömyydestä.

 

Missään tapauksessa ei ole niin, että hengellisesti arvokas kirjallisuus olisi jonkinlaista koruommelta ja sievistelyä ja tärkeilyä. Sitähän se ei ole.