Jimi Hendrixin versio kappaleesta on tietenkin tuttu. Mutta palautan mieliin Otis Taylor Bandin version, koska olen sitä niin monta kertaa viime päivinä kuunnellut ja pidän sen mietiskelevästä otteesta.

 

Laulussa tosiaan voidaan kertoa kertomus. Sen ei tarvitse koostua joistain "sä oot kiva" tai "ailavjuu" -hokemista.

 

Kappaleessa Hey Joe laulun kyselijä kysyy mihin Joe on menossa aseen kanssa. No, Joe on menossa ampumaan pitkäaikaisen naiskumppaninsa, joka on osoittautunut uskottomaksi. Tapahtumien kulku on vääjäämätön.

 

Kyselijä kysyy: "Mihin sä nyt sitten meet" teon jälkeen. - Joe vastaa lähtevänsä etelään kohti Meksikoa. Ollakseen vapaa. Missä häntä ei löydetä. Joelle on tärkeintä, ettei joudu narun jatkoksi, ettei pyöveli saa häntä käsiinsä.

 

Itse tekoaan Joe ei tunnu katuvan.

 

Kyselijä myöntelee, että Joen on parasta pitää vipinää ja Joe hyvästelee hyvästeltävänsä.

 

Siinä se. Semmoinen tarina.