Rikos tulee näyttää toteen. Kun täällä olen nostanut esiin vuosikaudet amnesian problematiikan niin rikosta ei aina pysty näyttämään toteen, koska tapahtumat uhrin mielessä ovat sulkeutuneet amnesiaan, joka purkautuu syystä tai toisesta ehkä vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa uhrin elämänkaarta. 

 

Uhrin mieli voisi tuottaa rikoksen, jota ei ole koskaan tapahtunutkaan. Silloin uhri kärsii oman mielensä kehitelmästä. Tällöin olen kirjoittanut traumafilmistä. Mielestäni se olisi hyvin kelpoinen käsite traumapsykiatrian käyttöön ellei sitä jo siellä ole. Toisin sanoen ei uhrin kärsimyksen kannalta ole mustavalkoista kahtiajakoa valemuisto/todellinen muisto todella tapahtuneesta. Uhri siten kärsii sisäisestä traumafilmistään eikä pääse koskaan sen totuusarvosta kiinni. Mutta hän kärsii ja tässä kärsimyksen totuudessa häntä on autettava.

Arvelen, että jossain vaiheessa aivotoiminnan tutkimus etenee siihen vaiheeseen, että myös traumafilmien totuutta on mahdollista tutkia näytöllisesti. Tarkoitan, että aivojen historiallinen sisältö on mahdollista purkaa. Ainakin niin, että trauman totuus selviää vaikkei itse trauman sisältö tulisikaan ilmi. Näin potilaalle voitaisiin sanoa vaikkapa seuraavasti: "Sinulle on tapahtunut jotain erittäin traumaattista kaksivuotiaasta alkaen noin viiden vuoden ikään saakka." Tällainenkin lause olisi erittäin tarpeen potilaalle niissä pitkäaikaisseurauksia sisältävissä keisseissä mihin olen viitannut ja joissa persoonan kehitystä on vahingoitettu oleellisesti.

 

Persoonan kehityksen vahingoittaminen on hirmuinen rikos. 

 

Ketään ei voida kuitenkaan vailla näyttöä tuomita.

 

Jos rikoksentekijä löytyy niin hän on rikoksensa tehnyt ja persoonan kehittymisen vaurioituminen ehkä pääsääntöisesti edellyttää tekojen toistamista. Uhri on toistuvien tekojen kohde.

 

Rikoksesta pitää seurata rangaistus. Rangaistuksella täytyy olla pelotevaikutus ja sitten jos pelotevaikutus ei ole estänyt tekoja niin rikoksentekijää tulee rangaistuksen aikana hoitaa niin ettei uusintarikoksen tekeminen olisi mahdollista. Kun tekijä on jo kynnyksen ylittänyt niin uusi ylittäminen on ilmeistä. Hän on elämän arjessa vaarallinen ihminen.

 

Hengellisessä mielessä ajattelen, että rukoilijan tehtävä on rukoilla sekä uhrin että rikoksentekijän puolesta niin vaikeaa kuin rikoksentekijän puolesta rukoileminen saattaa ollakin. Mikään missään ei sano, että rukoilemisen täytyisi olla helppoa.