Koko elämäni tulen olemaan ortodoksisuuden opiskelija. Siinä on hyvä olla vaikeneva paremmin tietäjien kuuntelija.

 

Näin lyhyesti sanoen ortodoksisuus antaa kyllä elämiselle ohjeet jokaiseen hetkeen. Ei ole niin, että käydään vain kirkossa jos käydään ja sitten kaikki unohtuu.

 

Tässä on itselläni paljon synnintuntoa. Kirjoitin alla sisäisestä katselusta ja siihen on mennyt niin valtavasti toimintatarmoa.

 

Ortodoksisuudessa on sekin vaateliasta ja myös kaunista, että vuoden mittaan on useita paastonaikoja, jolloin voisi pitää ruokapaaston lisäksi esimerkiksi myös nettipaastoa. Luostareissa on vielä sitten oma erityinen jokaviikkoinen paastokurinsa.

 

Paasto on itseensä menemistä. Hengellisessä mielessä sisäistä katselua. Kääntymistä kaikesta ulkoisesta tohinasta itsetutkiskeluun.

 

Tänä päivänä erilaiset häiriötekijät murtavat ortodoksisen elämäntavan perinnettä. 

 

Mutta perinne elää. Siihen voi aina palata eksyneisyyden tunteista ja tämän koen itselleni tarpeelliseksi. 

 

Monet vuodet olen kirjoittanut siitäkin, ettei ortodoksiseen elämäntapaan tarvitse lisätä erikseen mitään luonnonsuojelun käsitettä, koska ortodoksinen elämäntapa jo kattaa tämän idean.

 

Pandemia-aika toi ihmisille erilaisia rajoituksia ja ehkä enentyvästi taas tuo. Tähänkin voi vain hiljaa huokaista: "Mutta ortodoksihan jo muutoinkin on tottunut rajoittamaan itseään."

 

Totta kai nyt kirjoitan ihanteesta. Sitä voi tavoitella paremmin tai huonommin onnistuen.