Nyt on myrsky-yö ja kyllähän se näin täällä merenrantakaupunki Vaasassakin tuntuu ja seuraan tilannetta miten paljon se tulee tuntumaan.

 

Välttämättömän kotivaran olen huusholliini hankkinut... tarkistin, että taskulampuissa on hyvät paristot. Samoin radiossa. On kynttilöitä. Vettä tietysti ja tarpeellinen ruoka. On anteeksiantamaton laiminlyönti, jos ei lainkaan huolehdi kotivarasta. Se pitää olla aina ja syödä pois ruokaa ennen kuin se ehtii vanhentua ja ostaa uutta tilalle. 

 

Monin tavoin vuosien kuluessa toimintakyky kuuluu teemoihini. On rankka tilanne havaita toimintakyvyn heikkenevän ja samalla tajuta olevansa asian kanssa melko voimaton. Kunnes toimintakyky palaa. Silloin on tilaisuus muistella vaikeita aikoja.

 

Toimintakykyä on mahdollista kysyä yksilön tasalla ja yhteiskunnallisestikin. Emme tiedä miten koronapandemia tulee vielä koettelemaan yhteiskuntamme toimintakykyä. 

 

Voimme auttaa mutta meidän tehtävämme ei ole elvyttää muita niin että sen seurauksena yhteiskuntamme on toimintakyvytön.

 

Sotapäälliköt miettivät armeijoidensa toimintakykyä tai ovat mieltä vailla.

 

Tänään olen monestikin ajatellut sotiemme kaukopartiomiehiä. He jossain kaukana vihollislinjojen takana saattoivat joutua metsässä syysmyrskyn kouriin eikä sopinut tönkkiintyä nyyhkyilemään. Piti huoltaa itsensä ja samalla hoitaa annettu tehtävä.