Seurailen erilaisia vlogeja. Esimerkiksi erään suomalaisen 25-vuotiaan naisen vlogia olen katsellut. Uusimmassa videopäivityksessään hän toteaa olevansa lähdössä lomalle ulkomaille ja hän käyttää ilmaisua "nyt kun tämä on ohi". TÄMÄ on yhtä kuin pandemia, joka totta vieköön ei maailmantilaston mukaan ole ohi. Mutta nuori naisemme tarkkailee Suomen valtion pelimerkkejä ja siksi hän on lähdössä ulkomaille lomalle eikä samassa yhteydessä tule ilmaistuksi ajatus, että ehkä hän tuo koronaviruksen toista aaltoa omalta pieneltä osaltaan Suomeen kun palaa takaisin. Näin nuori nainen lukee sitä miten valtio toimii enkä hämmästele yhtään. - Suomen valtio teoillaan oikein kiihdyttää toisen aallon aikataulua. Antaa mennä vain! Esteitä ei aseteta! --- Mielenkiintoinen loppuvuosi edessä. Kun ihmiset tulevat ja menevät sinne missä koronaa on totta tosiaan riittämiin ollut. - Nuoret menijät ja tulijat varmastikin kestävät covidin mutta ajattelen heidän tartuttamiaan heikommassa asemassa olevia. - Toiminnallisesti olla palattu alkupisteeseen. Siis aikaan ennen ensimmäistä aaltoa. Ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä maailmassa mitään tapahtuisi. Eivät nämä reissaajanuoret levottomalta matkustamisenhimoltaan maailmantilastoja lue. Eivät he ole hillittävissä. - Tarkoitan näitä mummontappajanuoria, jotka marraskuun 2020 loppuun mennessä ovat ehkä tautituonneillaan tappaneet montakin mummoa.