Sielunhoitotyötä tehdään erilaisten seurakuntien puitteissa. Jos puhun papeista niin papeille tulee asiakkaiksi ihmisiä, jotka ovat hädässä. Varmasti hätätilanteita on erilaisia. Täällä viittaan hyvin vaikeisiin hätätilanteisiin. - Se, että ihmisiä tulee pappien luokse on sinänsä hyvä mutta ajattelen, että pappien ammattitaitoa on sekin, että he eivät anna hylkäämisen kokemusta vaan ohjaavat tulijan eteenpäin terapeuttisen auttamisen piiriin. - On tapahtumia missä tekijä on tarkoituksellisesti sotkenut syyllisyyskysymyksen. Hän ei koe syyllisyyttä. Mutta uhri haavoittumisessaan on myös syvästi syyllistynyt. Hän kantaa syyllisyyden ruhjovaa taakkaa. Jos tähän aletaan ohjelmoimaan mukaan Raamatun sanoja ja pidetään uhrin velvollisuutena anteeksiantoa niin voidaan ajaa ihmisiä suoraan mielisairaalan suljetulle osastolle. Ehkä mikään ei saa todellisia syyllistymisasetelmia muuttumaan. Tekijä ei koe syyllisyyttä mutta hän todennäköisesti on aina ajatellut sitä, ettei koskaan tahdo jäädä kiinni. Uhrin suu on tukittava tavalla tai toisella. Ilman muuta tappamisella uhkaamisellakin. Tekijä tajuaa kyllä häpeän mihin julkituleminen johtaisi. Mutta hänellä ei ole katumusta. En oikein tiedä miten anteeksianto voidaan sovittaa tilanteeseen missä ei ole katumusta kun ollaan ihmisten maailmassa missä uhri on särkynyt ja saanut loppuelämän seurauksia. - Voi vain toivoa, että papeilla olisi syvällistä ja tapauskohtaista eläytymiskykyä eikä suoritettaisi jotain ohjelmaa, joka kaivetaan esiin Raamatun tulkitsevasta luennasta. - Hyvä pappi on kuvioissa mukana tarvittavalla turvallisuudella mutta jos hän on ohjannut tulijan psykiatriseen apuun niin se on hyvä ja oikea teko. Pappien pitäisi tajuta roolinsa ja riittävyytensä. Heidän ei tarvitse riittää kaikkeen. Monimutkaisen traumatiedon hallitseminen ei ole välttämätöntä papin osaamisaluetta. - Ihmisten elämänkohtaloilla ei saa mutuilla eikä harrastella.