Arvelen, että tässä me ihmiset olemme jo varhaisvuosista alkaen kovin erilaisia. Oma elämäni meni niin, että siihen kuului varhainen sielunhätä ja hengen nälkä. Mukaan sisältyi lapsena voimakkaasti, läkähdyttävän voimakkaasti tajuttu kuoleman läsnäolo. Että olemme kaikki peruttamattomasti lihallisina olentoina haavoittuvaisia ja kuolevaisia. - Jotkut imeytyvät heti sujuvuudella aistihyväskään. Aistinautintoihin, havaintojen lumoukseen. He tarrautuvat tähän elämään ja tarrautumiseen on suurenmoinen into ja kun on into niin syntyy myös saavutuksia. He ehkä miettivät, että vanhana joutaa ajattelemaan kuoleman kysymyksiä eikä ole sitä mitä otsikossa on mainittu. Ei siinä tarkoitetulla tavalla sielunhätää ja hengen nälkää. Mitäpä moitin. Mutta koska sielunhätä ja hengen nälkä ovat eräänlainen vähemmistöläisilmiö ahmintakulttuurin materialismissa, nokkeluudessa ja aikaansaavassa älykkyydessä niin miksipä ei niistäkin voisi kirjoittaa.