Viime yönä sauvakävelylenkillä koin syvää ja rauhaantunutta juuri sillä hetkellä olemista. Tämä on palkitsevaa. Osaan olla kiitollinen. Ihmisellä voi olla kaksi suurta pelkoa. Toinen on menneisyyden pelko ja toinen on tulevaisuuden pelko ja näissä peloissa on magnetismia. Ne vetävät mukanaan. Ne vetävät pois nykyhetkestä. Ihminen pelkää menneisyyden kohtaamista, koska se on niin satuttavaa ja ihminen pelkää, ettei tulevaisuudella ole hänelle enää mitään annettavaa. Tulevaisuus magnetismillaan imee häntä johonkin rappion kuvastoon. Siihen oivallukseen, etteihän tuska ikinä pääty ja sen alle nitistyy. - Täytyisi jotenkin purkaa menneisyyden pelon magnetismia ja tulevaisuuden pelon magnetismia ja hengittää syvään tässä ja nyt.