Kävin äsken polkupyörällä Prismassa. On kaunista. Hieman sateen odotuksen tunnetta. Minähän ajattelen kaikkialla. Nyt ajattelin pyöräni päällä ikuisuutta. Ajattelin sitäkin, etten ole ikuisuutta vailla. - Mielestäni elämäni on ollut rankka ilman että itsesääli hämärtäisi asian summausta. - Kristinusko antaa kuolemanjälkeiselle ajalle kaksi vaihtoehtoa. Joko joudut helvettiin tai pääset taivaaseen. Kummankin kestoaika on ikuisuus. Päättymättömyys. Ihminen ei siten saa olla rauhassa kuoltuaan. Hänet revitään tähän ikuisuuden otteluun mukaan. - Juuri nyt en kaipaa ikuisuutta vaan nimenomaan rauhaan jättämistä. Jos itse saan päättää niin en tahdo olla kuoltuani mitään. En tahdo tietoisuutta. En tietoisuuden aistimista. Olisi kovin rauhallista ja helpottavaa kun ei tarvitsisi olla mitään. Tietenkin jos on pakko olla niin sitten mieluummin taivaassa kuin helvetissä. - Mutta en kaipaa korvausta vaivoilleni ja tuskilleni. Elämä meni kuten meni ja siinä kaikki. - Eräs nuori nainen pitää vlogia, jossa kaikki on hyvin. Hänen elämänsä on hyvin ja hän on kaunis nainen ja kaikki on virheetöntä ja alan kyllästyä tuohon vlogiin. Näkee että nainen ei kyllästy maanpäälliseen taivaaseensa. Hän ei ole vielä havahtunut kyllästymisen olemukseen. - Kyllästyminen, ikävystyminen on osa ihmisyyttä.