Voin vain toistaa, että näin aikakauden illan merkit 1982 lukiessani Pekka Kuusen kirjaa Tämä ihmisen maailma. Varmaan tuota kirjaa löytyy kirjastoista ja voisihan ehdottaa kustantajalle uusintapainosta. Eivät nuo merkit ole kadonneet enkä tietenkään lähtenyt siitä, että jo vuonna 1983 näkyisi merkkejä enentyvästi. - Näin olen elänyt vuoteen 2020 eikä ole kyllä tarvinnut korjata ajattelua. Kuusi kuvasi kirjassaan ihmistsunamin käyttämättä tuota sanaa ja Kuusen päivistä tsunami on edennyt huimasti. - Kuusi toivoi havahtunutta ihmistä evoluution kärkiajattelijaksi ja toimijaksi. Sellaista ihmistä ei ole. On vain ahmintakulttuurin jankkaava toisto ja ihmiset onnellisuuskuplissaan. Ei ole askeettista kulttuuria missä asioita olisi vähäistetty. - Elämäntapa yhdentyy ja se pyrkii loppuun saakka sitkeällä ylpeydellä valtaamaan ja viettelemään kaiken. - On oletettavissa, että aikakauden ilta saattaa olla jotensakin romahdusmainen, kaoottinen. - Elonkehän vääjäämätön tehtävä on ratkaista ihmisen aiheuttama ongelma. Ihminen on määrältään ja kulutukseltaan paisunut ongelmaksi. Pandemiat eivät näin ollen tule yllätyksinä eivätkä ole yllätyksiä. - Ihminen ei osana elonkehää ole sen keskipiste vaan nimenomaan osa.