Jos joskus kirjoittaisin blogikirjoittamisteni perustalta kirjan niin sen nimi voisi olla Synkempi yksinpuhelu. - Olavi Paavolainen julkaisi maailmansodan jälkeen teoksensa Synkkä yksinpuhelu. Sen piiri ja aspektit liittyivät maailmansotaan. Kirjan alkulehdellä OP viittaa Gunnar Johanssonin seuraaviin sanoihin: "Jag har min metod, ser du. Jag tiger. Som muren." (Minulla on menetelmäni, ymmärräthän. Vaikenen. Kuin muuri.) OP:n kirjan ensimmäinen lause kuuluu seuraavasti: Jo kahden aikaisemman teokseni esipuheessa olen kirjoittanut: "Minusta tuntuu, että Suomessa ei yleensä oikein tajuta, m i t ä  m a a i l m a s s a  n y k y i s i n  t a p a h t u u." - Pekka Kuusen kirjaan Tämä ihmisen maailma olen pyytänyt eri yhteyksissä kiinnittämään huomiota (kirja julkaistu vuonna 1982) noin miljoona ja yksi kertaa. Koen että Paavolaisessa ja Kuusessa on eräällä tavalla samanlainen verenkäynti. Ilmaisullinen voima. Kuusen aspektit vain liittyvät ihmiskunnan ja elonkehän tulevaisuuteen. Kuusen aspektit ovat planetaarisia ja hän dokumentoi planetaarisen huolensa. Olen tuon huolen jatkaja. Sen päivittäjä uusilla tilastotiedoilla. Yritän päivän pinnallisuuksien ohella olla myös syvyyksiin katsoja. Ja katsominen tekee kyllä hiljaiseksi. Mykistää. Pinta jyrää eikä huomioi syvyyksiä. Syvyyksien näköalat eivät ole suosittuja. Ne ohitetaan kaikkeen pintakohinaan niin paljon kuin arjen pinnassa tehdäänkin hyvää, hetken käsilläolevuudessa.