Viimeisimmillä suurpoistoilla tahdoin päästä eroon nimenomaan teksteistä, jotka kuvastivat omia repeilyjäni elämän asettamissa yksilökohtaisissa paineissa. Olen tavoittanut jonkinlaisen kriisinhallinnan. Ymmärrän itseäni ja yritän olla armollinen. Käsitän, että tuskallisten olettamien pohdinta ei voinut muuttua muuta kuin sellaiseksi reaktioksi mitä tapahtui. Valitettavaa mutta niin kävi. En halua heittää tänne enää mitään diagnoositapailuja. Juuri niissä myös sotkeentuu loputtomiin vääntöihin mielestään paremmin tietävien kanssa. - Lopultakin ihmisen sisäisyys on hänen aluettaan. Ollaan yksilön rajoissa ja omien rajojen tajuaminen on erittäin tärkeä asia oli kyseessä sitten yksilö tai kansakunta. - Saan voimaa siitä etten pakene ristiäni vaan yritän kantaa sitä niin hyvin kuin kykenen. Saan voimaa siitä, että iloitteluelämän paikalle olen laittanut sanan kilvoittelu, kamppailu. - Se poistaa katkeruutta ja vertailua. - Saan voimaa siitä, että olen luopumattomasti käsittänyt Pekka Kuusen näkemykset oikeiksi ja pystyn pitämään itseäni hänen perillisenään kun ihmiskunta on planetaarisessa koettelemuksessa, jonka aikaperspektiivi ei ehkä ole vuodessa tai kahdessa vaan vuosikymmenissä.