Ihmiskunnan elämä koostuu aikakausista, joissa on oma ajan henkensä. Tällainen ajattelu on ollut ilmeisen epäsuosittua viime vuosikymmeninä. Ihminen on kuvitellut vapautuneensa ajan hengestä ja kuitenkin se näyttäisi olevan mahdoton asia. - Ajan henki sisältää sosiologisen yhdenmukaisuuden paineen mikä määrittelee normaalisuuden. Sen mitä pidetään järkevänä. Ja ihminenhän ennen kaikkea tahtoo olla normaali. Se ei ole huono tavoite. - Kukin aikakausi luo sille ominaista taidetta. Sen mikä käsitetään taiteeksi. Syntyy myös taiteen ylimyksiä. Esimerkiksi kirjailijaylimyksiä, jotka valtaavat aikaansa ja luovat ihmiskäsitystä. Tietenkin taiteilijaylimykset tahtovat ikuisuutta ympärilleen. He haluavat olla nimiä ikuisesti. - Uuden aikakauden uusine paineineen tunnistaa siitä ettei se mitenkään ole sitoutunut edeltävään aikakauteen ja sen ajan henkeen. Uusi aikakausi valikoi käyttäen myös sille ominaista koomisuuden tajua. Se nauraa päin näköä menneelle aikakaudelle jos niin tahtoo. - Yleensä menneestä aikakaudesta jää yllättävän vähän jäljelle. Suuruuksina itseään pitäneitä ihmisiä katoaa unohduksiin. Annetut aplodit eivät yllä uuden aikakauden ääniin sillä uudella aikakaudella ovat omat äänensä mitä se päällimmäisenä kuuntelee. Uusi aikakausi nostaa ja laskee. Tekee mitä tahtoo elinvoimassaan ja aikalaisuudessaan. Murtuen sitten sitä seuraavan aikakauden syntymiskohinoihin.