Ylimys on arvoylimys mihin alla viittaan. Ylimys nimenomaan ei ole ylimielinen. Ylimys ei ole ylenkatsoja. - DID-uhri voisi sanoa itselleen: "Okei, jouduin kohtaamaan sitä mikä ei ollut ylimyksellistä, se jätti minuun jälkiä mutta kaikesta huolimatta pyrin itse mahdollisuuksien mukaan olemaan ylimyksellinen." Se mikä ei kyennyt olemaan ylimyksellinen ei pidä siitä joka tavoittelee ylimyksellisyyttä, arvelen. Kukaan ei tosiaankaan pysty tekemään niitä tekoja mitkä uhrissa aiheuttavat ilmiön DID ellei hän luovu ylimyksellisyydestään. Tämän hän luovuttaa pois. - Siirtyminen ajatuksista tekoihin on kuitenkin selkeä ei vahinko. Ja tekijä siirtyy ajatuksista tekoihin toisin sanoen hän ei enää edusta tässä elämässä koskaan ylimyksellisyyttä. Edes uhrin anteeksianto ei palauta tekijälle ylimyksellisyyttä. Ja tässä blogissahan lähden siitä, että on tosiolevaista pimeyttä minne ei enää pysty kuljettamaan anteeksiannon ideaa muuta kuin keinotekoisuutena. DID-uhri on siten perimmäisesti satutettu, että on kiduttamisen jatkamista, jos hänen täytyy käsitellä anteeksiantoa. - Anteeksianto jää näin tekijän ja Jumalan väliseksi asiaksi mihin toisella ihmisellä ei ole oikeus puuttua.