Katsoin jotain teeveeohjelmaa. Siinä arviolta nelikymppinen kaveri haaveili siitä, että pääsee viisikymppisenä vetämään drinksuja naamaan jonnekin kaukaiseen ja aurinkoiseen maahan. Että olisi siihen mennessä niin paljon rahaa. - En näe tätä miehuullisena. Muuten aion käyttää eräitä sanoja kunnes laki kieltää. Miehuullisuus kuuluu niihin. Ilman miehuullisuutta Suomen päättäjillä ei olisi mahdollisuutta torveilla itsenäisyytemme kanssa kuten tahtovat. Rintamat kestivät aikanaan miehuullisuuden vuoksi. - Olen eläkkeellä mutten koe jääneeni vastuusta eläkkeelle. On eri asia sitten mitä vaikuttamisen keinoja minulla on. Lisäksi tietenkin tilanteeseen vaikuttavat jäljellä oleva toimintakyky ja työkyky. Ne voivat alentaa suorituksia mutta ne eivät vähennä vastuuta. - Sanon omassa tapauksessani niinkin, että vapautuminen palkkatyöstä vaikutti sekä kehollisesti että mielellisesti. Olihan minulla töidenkin aikana fyysisiä kipuja mutta nyt niitä eläkkeellä on tosiaan riittänyt. - Keho toimii tavallaan eikä ole täysin ohjattavissa. Ehkä kysymyksessä on jokin siirtymävaihe. Mutta se ei ole siirtymävaihe vastuusta pois.