Kaikessa mikä liittyy oman elämäni varhaishistoriaan voin olla väärässä. Siksi tuo mainio traumafilmin käsite. Minun syvä sisäinen murheeni saattaa sittenkin rakentua peloille, joilla ei ole todellisuudessa vastinetta. Toivon ja rukoilen sitä. En syyllistä ketään. Minä vain näen sisäisin silmin kauhua. Näen välähdyksiä ja vilahduksia, minulla on jokin ote hyytävään epätoivoon. - Tämän tuskani vien Jumalalle. Se on ollut elämää rajoittavaa tuskaa. Jos se on pelkkää oman pään helvettiä niin sitten se on. - Sen sijaan ilmiön DID yleiskuvauksessa en ole väärässä. Kuvaan sitä mielestäni totuudenmukaisesti. Olen hankkinut joitakin kirjoja. Haen jatkuvasti netistä aineistoa. Todellisuus todistaa, että lapseen jopa vauvaan joskus kohdistetaan järkyttäviä tekoja mitkä vaikuttavat kehityksellisesti. Syntyy DID. Syntyvät altersit siis sivupersoonat, eriytyneet persoonan osat mitkä joskus vievät kummallisuuksiin pääpersoonaa. Sivupersoonat valtaavat alaa, ne tahtovat tulla kuulluiksi. Dissosiaatiota tapahtuu, äärimmäinen dissosiaation seuraus on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, DID.