Viittaan blogissani hyvinkin toisenlaiseen elämään. Toisenlaiseen tajuntaan. Toisenlaiseen ymmärrykseen. - Ja aina yhtenä tapahtumana nostan esiin Pekka Kuusen kirjan Tamä ihmisen maailma lukemisen. Kirja vuodelta 1982, jolloin olin 24-vuotias. Silloin oivalsin: "Enemmistö on väärässä. Enemmistö tekee vääriä tekoja. Enemmistö on kiinnostunut siitä mistä sen ei tulisi olla kiinnostunut." Olen elänyt yksinäisen elämän. Tieto ja havahtuminen ovat lisänneet yksinäisyyttä. Elonkehää enenevästi ruhjova ihmiselämä ei ollut estettävissä. Ihmisen hyvän olettamat mellastivat kaikkialla. Ei ollut vastaan sanominen. Myös niin sanottu taide tuskin kaipasi sanottavaani. Taideluomat heijastivat enemmistön tarpeita, enemmistö antoi aplodit sille mille se antoi. - Ja ihmisaalto yleni! Siitä tuli ihmistsunami! Yhä selkeämmin ihmistsunami! Ja sille annettiin vapaus. Sitä ei saanut rajoittaa. Mutta nyt ilmeisesti 38 vuotta myöhemmin Kuusen kirjasta koronaviruksen myötä alkaa nousta ehkäpä viruskuolemien tsunamiaalto. Tämä kaikki oli ennustettavissa sikäli kuin oli edes alkeellisesti tajunnut Darwinin sanomaa elämän olemuksesta tällä planeetalla. - Totuus on sekin, että ellei koronavirus oleellisesti aiheuta kuolemisen tsunamia niin sen paikalle saapuu uusi virus. Koska elonkehässä on ihmistsunami ja sille on tultava loppu. Kuusi HUUSI sen perään, että sivistysihminen itse oppisi ja tahtoisi rajoittaa lisääntymistään. Huutoa ei kuultu. - Ahmiva ja herkutteleva ihminen ei sitä kuullut. - 38 vuotta on ahmittu, tärkeilty, eletty ihmiskeskeisesti eikä elonkehäkeskeisesti...