Tämän blogin lukeminen ei edellytä mitään uskonnollista vakaumusta eikä täällä pidetä uskonnollisia saarnoja eikä taivutella mihinkään suuntaan. Esitetään varmastikin moraalisia vaatimuksia muttei uskonnollisia vaatimuksia. Koska arvostan rehellisyyttä niin silloin kerron aina jotain itseeni liittyvää. - Kuten sen että olen ortodoksikristitty vaikkakin kamppaileva. En pysty sivuuttamaan tieteellistä tietoa enkä sitä tietoa minkä omat vaikeat vaiheet ovat esiin nostaneet. Aika ärripurria on ajatteluni kohdakkoin. - Niin. Olen senkin kertonut, että olen jo hautapaikkanikin varannut. Mistäpä tiedän mitä ruumiilleni lopulta tapahtuu kun olen kuollut. En määrää siitä silloin enää itse. Tapahtuu kuten toiset tahtovat. - On erittäin ortodoksista ajatella kuolemaa ja tavoitella sen merkitystä. Kuolemaa ei paeta mihinkään. Kuolema muistetaan kaikkialla. - En tietenkään kiistä kuolemanpelkoa. Sitäkin on. - Mutta esimerkiksi luostareissa ei milloinkaan unohdeta kuolemaa. Nähdään että elämän merkityksellisyys hahmottuu kuoleman totuutta vasten. - On siten typeryyttä paeta kuolemaa ja sitä pakoahan tapahtuu kaiken aikaa. Ihminen voi rakentaa onnellisuuskuplan missä hän ei koskaan ajattele kuolemaa. Hän tahtoo välttää kuoleman asiaa. - Mielestäni kuolema on hyvin vapauttava juttu. Pelkistävä juttu. Elämänhöttöä pois kuoriva juttu. Askeettista toimintaa helpottava juttu. - Tänään kuoleman pakeneminen vahvistaa ahmintakulttuuria. Täytyy ahmia kun tänään siihen on mahdollisuus. Eikä hetkeäkään pysähtyä miettimään omaa kuolevaisuutta.