Voin tänään rauhallisemmin kuin koskaan aikaisemmin muistella menneisyyttä. - Nuoruudessani en millään pystynyt käsittämään minkä taakan painamana säröilen. Ymmärtääkseni naiset ovat erittäin herkkiä tunnistamaan tällaiset säröilyt eivätkä he valitse suvunjatkamiskumppaniksi sellaista miestä. Niin se vain on. - Menin aluksi Jyväskylän yliopistoon matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan minkä siellä tajusin heti virheeksi. Kun pääsin sitten opiskelemaan sekä kasvatustieteelliseen tiedekuntaan että yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan niin valitsin jälkimmäisen. Opiskelin kyllä intohimolla sosiologiaa mistä tuli pääaineeni. Mutta aina säröilyjeni kanssa. Sain maisterin tutkintoni suoritettua. - Opiskelun loppuvaiheissa olin psyykkisesti niin huonossa kunnossa, että olisin ilman muuta tarvinnut apua. - Opintojen jälkeen menin armeijaan ja rankka jalkaväen taistelijan fyysinen koulutus oikeastaan vähensi psyykkisiä oireita mitkä taas voimistuivat työurani alussa... - Mitä sitten olisi pitänyt tapahtua? Kyllähän kiinnostukseni oli niin sanotussa suuressa sosiologiassa mikä tarkastelee sosiaalisia planetaarisia tapahtumia. Oireet ylittivät unelmat. Minusta ei tullut tohtoria eikä sosiologian professoria. Aina tämmöisestäkin voi unelmoida. - Asetin yhteiskuntatutkimukselle omat arvoni ja nyt kyllä täytyy sanoa, että jos julkisuutta mietitään niin julkisuudessa tänään en ole törmännyt sosiologian professoriin, joka olisi täyttänyt minun mittani. Ongelma on aivan varmasti minun. Täytyyhän julkisuuden tänään pursuilla sosiologian professoreja puhumassa ihmistsunamin ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksesta. Ei kai kukaan proffa ole piiloutunut Greta Thunbergin selän taakse?